Mä en uskalla avata siipiäni, ennenkuin oon varma, että ne jaksaa kannatella mua loppuun asti.
Toi on ehkä parhain lausahdus, jonka oon ikinä keksiny.
Elämä on muokannu mut niin, että joissain asioissa rupeen nykyään olemaan ihan liian pelkuri. Pitäis ehkä antaa elämän vaa lennättää sua eteenpäin, mut rikkinäisillä tai keskeneräsil siivil on vaikee pysyy ylhäällä. Siks joissain asioissa pitää miettiä järjellä, eikä vaa fiiliksellä.
Mun äiti on tosi viisas nainen ja ku kysyin siltä joku aika sitten, et miks siitä on tullu semmone tylsä. En tarkottanu sitä tietenkää pahalla, mut aikuiset nyt vaa tuppaa joissain asiois olee välillä huumorintajuttomia, tylsiä. Mä vannotin äitille, ettei musta tuu koskaan semmosta jöröö tai et lopettaisin nauramista tai iloitsemista. Ja vannon edelleen. Mut mitä äiti sit vastas mulle? "Elämä on muokannu semmoseks." Oikeestaan, kyl mäki tajuun, koska enhän mä nyt aattele sillai niiku pienenä, ettei hiekkalaatikon ulkopuolella oo elämää.
(kuvat fiilistelykuvia ja otin niitä, jotka toi mulle mieleen ihania muistoja. Ne ei siis sinäänsä liity tekstiin ja lätkin ne tänne sikinsokin, joten ei saa hermostuu :D)
Jos ajattelen vaikka vuoden taaksepäin; naureskelin vastaan tuleville, jotka näytti "hassuilta" tai sano jotain liian mun ajatusmaailmasta poikkeevaa. Ajattelin kavereiden kaa, että voidaan istua jalat metron penkillä ja pyöriteltiin silmiä sille, joka valitti meijän kenkien pilaavan muiden ihmisten housut. Nykyään mietin eka niiden muiden tunteita ja annan muidenkin iha erilaisille mielipiteille tilaa. Mitä tulee toho metro asiaan, saatan itekki välillä sanoa joilleki ärsyttäville pikkuräkiksille, ettei ne jalat kuulu siihe penkille (tosin sanon vaa joskus, jos ärsyttää tarpeeks). Tosta huomaa, että oon iteki tulos ärsyttäväks ja määräileväks aikuiseks. Valitettavasti en voi estää sitä, et oon tulossa vastuulliseksi ja sen myötä mun elämänkuva muuttuu iha täysin. Oon tehny mun elämässä nii paljo asioita hyviä, huonoja, mitättömiä ja tärkeitä. En saa niitä tekemättömiks, enkä haluiskaa. Oon kokenu ikäsekseni, aika paljon, ainaki mun mittakaavassa. Oon nähny elämää ja tajuun ettei kaikki oo nii musta-valkosta ja osaan oikeesti arvostaa erilaisuutta. Tiiän, että kauneutta on monenlaista, eikä ulkokuori merkkaa paskaakaan. Miettikää nyt hei itekki. Siis joo aina eka katotaa sitä ulkonäköä, koska se on ainoo asia mitä me ihmisessä nähään. Mut sitte ku oppii tuntemaan ja näkemään sen toisen syvälle sisimpään, käsitys voi muuttua hyvään tai huonoon suuntaan tai vaan olla neutraali. Täytyy myöntää, et itekki välillä sorrun arvostelemaan ulkonäön perusteella, mut oon oppinu sitäki vähentää, koska oikeest se on nii turhaa. Onneks melkee aina oon yllättyny positiivisesti.
Itestäni oon kuullu aika paljon sanottavan, että ihmiset aattelis aluks, et oon kauheen ylimielinen. Voi toki johtuu siitä et sanon asioita melko suoraan ja mulla on aika paljon järkkymättömiä mielipitetitä (härkä kun olen, hehee). Mutta useinmieten ku ihmiset on sit muhun tutustunu, ne on onneks yllättyny positiivisesti.
Täytyis vaa muistaa pitää mieli avoimena, ni ittelläki on helpompaa ! :)
Veikkaan, et just täs mun iässä ruvetaan erkanemaan, ehkä just sen ns. erilleen kasvamisen takia. Ajatusmaailmat ei enää kohtaa millään tasolla ja se on kyl iha hyväki huomata tässä vaiheessa.. Oon joidenki hyvien kavereiden kaa erkaantunukki, vaikkei sillai siihe oo mitää järkevää selityst, et miks. Ei vaa jaeta samanlailla elämän menoja toisillemme tai ei vaa löydy mitää yhteistä puhuttavaa.. Se harmittaa, mut toisaalta täytyy vaa mustaa niitä ihania hetkiä, joita on viettäny näittenki tyyppien kaa! Ehkä sit taas joskus meijän tiet kohtaa :)
Näyttää siltä et musta on pelottavan kovaa vauhtia tulossa aikuinen, mut lupaan silti säilyttää lupaukseni, enkä rupee tylsäks! Mun aivoihin tulee lisää tietoa, mut täytyy säilyttää kans se tietynlainen tyhmyyski mielessä ;) Mut jos maailmanloppu tulee oikeesti tänä vuonna, nii voin ainaki sanoa, et oon oppinu mun elämäni aikana ainaki elämään :) Toisaalt, jos maailmanloppu tulee nii tuskin sanon mitää enää kellekää (ja ketää ei kyl sit sillo enää kiinostaiskaa..) :DD
P.s. Aijon olla nii paljo nuori viel ku voin ja olkaa siis tekin! Aikuiset, rakastan teitä ja arvostan sitä, että ootte ollu opettamassa mua elämään tätä elämää <3
Elämä on muokannu mut niin, että joissain asioissa rupeen nykyään olemaan ihan liian pelkuri. Pitäis ehkä antaa elämän vaa lennättää sua eteenpäin, mut rikkinäisillä tai keskeneräsil siivil on vaikee pysyy ylhäällä. Siks joissain asioissa pitää miettiä järjellä, eikä vaa fiiliksellä.
Mun äiti on tosi viisas nainen ja ku kysyin siltä joku aika sitten, et miks siitä on tullu semmone tylsä. En tarkottanu sitä tietenkää pahalla, mut aikuiset nyt vaa tuppaa joissain asiois olee välillä huumorintajuttomia, tylsiä. Mä vannotin äitille, ettei musta tuu koskaan semmosta jöröö tai et lopettaisin nauramista tai iloitsemista. Ja vannon edelleen. Mut mitä äiti sit vastas mulle? "Elämä on muokannu semmoseks." Oikeestaan, kyl mäki tajuun, koska enhän mä nyt aattele sillai niiku pienenä, ettei hiekkalaatikon ulkopuolella oo elämää.
(kuvat fiilistelykuvia ja otin niitä, jotka toi mulle mieleen ihania muistoja. Ne ei siis sinäänsä liity tekstiin ja lätkin ne tänne sikinsokin, joten ei saa hermostuu :D)
Täytyis vaa muistaa pitää mieli avoimena, ni ittelläki on helpompaa ! :)
Elämä kasvattaa. Aina ei oo helppoo oppia elämään. Vähän sama ku opettais lapselle kävelemistä, välillä kaadutaan, mut onneks yleensä joku on lähellä ja sanoo ettei se haittaa. Sit otetaan pöydän kulmasta kiinni ja noustaan takas seisomaan.
Pusuja ja tsemppiä kaikille <3
Comments
Hehe varmaan just siks ku on niin samanlaiset ku mulla (ajatukset siis!). Ite oon kans aikuistunu ihan hurjan nopeeta vauhtia (voi johtua, että muutin kotoo superaikasin ja nyt taa brasilian kokemus) ja jännä huomata, miten niin vastuuttomasta pikku rämäpäästä tuleekin vastuulliseks ja kypsäks aikuisenaluks. Mä rämäpää joka olin 12-vuotiaana pari kertaa poliisiautossa ja juoksin poliiseja karkuun kalja kädessä 15-vuotiaaks asti oon nyt pari vuotta(!!) huomauttanut pyöräilevillä lapsille, että laittais kypärän kiinni, ja juoksen avamassa mummoille ovia ja kurottamassa puurohiutaleita. Enää en viitti bilettää aamuun asti ja vetää änkyräkännejä, ku haluun herätä aikasin, urheilla ja nauttia elämästä, enkä pyöriä koko päivää sängyn pohjalla krapulapizzan kanssa. Mua nauratti täyttää 18, kun muut alotti örveltämisen ni mä vaan rauhoitun entisestään. Tai no, olinhan mä sen jo kaiken kokenu vähän liian aikasee eh.
Mut jost ton saman ongelman oon kanssa kohdannu, kaikki ne miljonat kaverit, ketä oli, ni on vaan kadonnut. En osaa ees oikein surra sitä, koska niistä niin moni on jäänyt elämään sitä ihan samaa 15-vuotiaan unelmaa, mitä sillonki, eikä parinkympinkään kynnyksellä mieti muuta ku, että miten sais kiskottua sossuilta rahaa enemmän sidukkaan ja uusiin vaatteisiin. Ei mua vaan kiinnosta olla semmosten kaveri, jonka kaa arvomaailmat ei enää kohtaa sit yhtään.
Ennen kans aika rankalla kädellä arvostelin toisten ulkonäköä, ja vedin siitä johtopäätökset ihan liian pitkälle. Ei sillä oo oikeesti niin mitään väliä (ellei haluu elämänkumppaniks, pitää olla aika adonis, että jaksaa koko elämän kattella hehe).
Oon saanu myös itekki tota palautetta, et vaikutan aluks tosi ylimieliseltä just ku oon tosi suorasanainen vahvoine mielipiteineeni (toinen härkä ilmottautuu!) ja ylensä aina ihmiset on sit ihan äimissää ku oonki ihan jees :)
Mutta siis lapsiahan tässä ollaan vielä, matkalla aikuisuuteen!
Hups tuli pikkune romaani, mut siis vaikutat tosi symppikseltä tytöltä tän blogis perusteella! Meinaan, ryhdyn lukijaks :)
Härät rocks harder! Vaikutat mahtavalta tyypiltä ja ihanaa ku jäit seurailemaan! Iso hali sulle :)
♥: http://marriy.blogspot.com/
Näin vuotta vanhempana voinkin alkaa jo tässä jaella sulle elämänohjeita, ja oon vahvasti sitä mieltä, että kun oot nää opintos tehny, ni lähe maailmalle! Sä oot ihan selkeesti semmonen ihmissielu, kuka tarvii tämmösen upeen uutta perspektiiviä antavan kokemuksen ja päästä hetkeks pois sieltä tutusta ja turvallisesta kotSuomesta.
Toki ajottainen rellestäminenhä ja päin puuta juokseminenhan kuuluu kuvaan, ainaki niin pitkää ku ei oo toista ihmistä, kenestä pitäs välittää ja pitää huolta enemmän ku itestään!;) Ja siihenhän on sitä aikaa!
Beijos!!!
Mut todellaki aijon lähtee maailmalle niin pian ku mahollista ;) se nyt ainaki on se yks niistä asioista mitä mä tarviin :)
Oot nii oikeessa :)
<3: tia
Besos!!