Syys-sekamelska-ihanuutta!
Siis moi,
Ihanaa, blogi. En oo ikuisuuksiin ees kerinny ajattelemaan tätä kirjottamista..
Mun elämä on muuttunu niin kauheen paljon ja kesä vierähti niin et tuntuu melkeempä ettei sitä ees ehtiny olla. Oon jotenki syys-shokissa kaikesta mitä mun ympärillä tällä hetkellä tapahtuu, ainaki se kuulostaa paremmalta ku syysmasennus, aika näyttää et onkse. Mun pää todellaki on iha sekasin ja siks, vaikka mulla ei ois oikeestaan aikaa kirjotella, ni mun on vaa pakko. Tää rentouttaa ja saan ees vähä ajatuksii kasaa. Saan lisäbuustia ja selkeyttä mun pään sisään.
Mikä mun päässä sitten myllertää. Niin, no vaikka esim se, että oon takasin Suomessa. Joo, vaikka oon ollu jo yli 3 kuukautta niin oikeesti en oo tajunnu sitä ku vasta nyt. Siis olen täällä, en Ruotsissa. Tajusin muutamia viikkoja sitten, että ei helvetti, oikeesti tasan vuos sitten lähin tuntemattoman perheen luo Täbyseen, jota nyt ikävöin ihan älyttömästi, niin paljon, et kun nytki mietin tätä perhettä ja paikkaa, iso pala siirtyy mun kurkkuun ja painaa samalla sydämestä. Samanlailla mulle käy joka kerta kun aattelen mun ruotsikamuja. Pakko mennä moikkaamaan.
Mutta. Tää ikävyys ei oo ainoastaan Ruotsia ja sitä aikaa kohtaan, vaan mulla on myös ikävä mun muita ystäviä. Kuulostaa niin hullulta, et miten en muka oo saanu aikaseks tavata kaikkia mun rakkaita. En vaan ole. Osaa joo, mut syyllisyys ja ikävä painaa silti.. Mun syy on se, että asun tällä hetkellä Sipoossa, mun duunipaikka oli kesällä vielä syvemmällä Sipoossa kun missä asun, eikä vapaata ollut pahemmin tarjolla. Sitten tuli syksy ja Porvoo. Mun lapsuudenystäväki sano, että nähtiin melkeempä enemmän sillon kun asuin Ruotsissa. Anteeks!
Oon tosi onnellinen mun uusista koulutovereista ja miten ihanan avoin asenne meillä kaikilla on! Must on ihanaa olla niinsanotusti omieni joukossa ja kerranki mun luokalla on joku kovaäänisempi ku minä, tosin mun nauru taitaa silti olla se kuuluvin..
Silti vaikka tätä koulua on käyty vasta se vajaat 3 viikkoa, mulla alkaa tulla pieniä epätoivon ripauksia mun arkeen, ei pahasi mut kumminki. Lohduttelen aina välillä itseeni ja vähän muitakin, että kyllä tää tästä, tää on vaan väliaikasta ja alku on aina hankalaa. Mutta koska meillä on tosiaan tää vahva yhteishenki niin luulen että me kyl selvtään.
Toivon oikeesti, et te mun ihmiset, joita oon luvannu tässä nähä, ymmärtää tän tilanteen ja antaa anteeks. Mä todellaki haluan tietää mitä teille kuuluu!
Ihanaa, blogi. En oo ikuisuuksiin ees kerinny ajattelemaan tätä kirjottamista..
Mun elämä on muuttunu niin kauheen paljon ja kesä vierähti niin et tuntuu melkeempä ettei sitä ees ehtiny olla. Oon jotenki syys-shokissa kaikesta mitä mun ympärillä tällä hetkellä tapahtuu, ainaki se kuulostaa paremmalta ku syysmasennus, aika näyttää et onkse. Mun pää todellaki on iha sekasin ja siks, vaikka mulla ei ois oikeestaan aikaa kirjotella, ni mun on vaa pakko. Tää rentouttaa ja saan ees vähä ajatuksii kasaa. Saan lisäbuustia ja selkeyttä mun pään sisään.
Mikä mun päässä sitten myllertää. Niin, no vaikka esim se, että oon takasin Suomessa. Joo, vaikka oon ollu jo yli 3 kuukautta niin oikeesti en oo tajunnu sitä ku vasta nyt. Siis olen täällä, en Ruotsissa. Tajusin muutamia viikkoja sitten, että ei helvetti, oikeesti tasan vuos sitten lähin tuntemattoman perheen luo Täbyseen, jota nyt ikävöin ihan älyttömästi, niin paljon, et kun nytki mietin tätä perhettä ja paikkaa, iso pala siirtyy mun kurkkuun ja painaa samalla sydämestä. Samanlailla mulle käy joka kerta kun aattelen mun ruotsikamuja. Pakko mennä moikkaamaan.
Mutta. Tää ikävyys ei oo ainoastaan Ruotsia ja sitä aikaa kohtaan, vaan mulla on myös ikävä mun muita ystäviä. Kuulostaa niin hullulta, et miten en muka oo saanu aikaseks tavata kaikkia mun rakkaita. En vaan ole. Osaa joo, mut syyllisyys ja ikävä painaa silti.. Mun syy on se, että asun tällä hetkellä Sipoossa, mun duunipaikka oli kesällä vielä syvemmällä Sipoossa kun missä asun, eikä vapaata ollut pahemmin tarjolla. Sitten tuli syksy ja Porvoo. Mun lapsuudenystäväki sano, että nähtiin melkeempä enemmän sillon kun asuin Ruotsissa. Anteeks!
Pääsin keväällä Haaga-helia Porvoo campukseen opiskelemaan matkailua. Hain samaan kouluun enkunkieliselle linjalle, en päässy. Tai pääsin mä sillä samalla pääsykokeella enkunkieliselle linjalle Rovaniemielle ja oon kyllä tyytyväinen päätökseen olla lähtemättä. en nimittäin tiedä miten käsittelisin sit kaiken ikävän määrää..
Oon tosi onnellinen mun uusista koulutovereista ja miten ihanan avoin asenne meillä kaikilla on! Must on ihanaa olla niinsanotusti omieni joukossa ja kerranki mun luokalla on joku kovaäänisempi ku minä, tosin mun nauru taitaa silti olla se kuuluvin..
Silti vaikka tätä koulua on käyty vasta se vajaat 3 viikkoa, mulla alkaa tulla pieniä epätoivon ripauksia mun arkeen, ei pahasi mut kumminki. Lohduttelen aina välillä itseeni ja vähän muitakin, että kyllä tää tästä, tää on vaan väliaikasta ja alku on aina hankalaa. Mutta koska meillä on tosiaan tää vahva yhteishenki niin luulen että me kyl selvtään.
Toivon oikeesti, et te mun ihmiset, joita oon luvannu tässä nähä, ymmärtää tän tilanteen ja antaa anteeks. Mä todellaki haluan tietää mitä teille kuuluu!
Ihanaa, nyt voin taas jatkaa kouluhommien parissa kun asiat jotka painaa mieltä on oksennettu tänne. Ja tulipa muuten hyvä mieli noista kuvista! Rakkautta kaikille ja ihan mahtavaa syksyn jatkoa, tää syksy on ihan selvästi taas uuden alku!
Comments